maanantai 5. syyskuuta 2011

Elämän pieniä iloja #3: 'Arkipäivän vartijat, I'm In Security'

Pitkät ja hoikat masai-miehet ovat sulattaneet sydämemme. Heidän seurastaan saamme nauttia lähijuottolassa tai muissa mahdollisissa alkoholin kostuttamissa tapahtumissa. Heidät on ikäänkuin pestattu vastaamaan baarien järjestyksestä ja turvallisuudesta – kuitenkin kuppi maistuu heille aivan yhtä usein kuin asiakkaillekin.

Masait ovat rikastuttaneet elämäämme kertomalla mahtavia heimotarinoita mm. leijonanmetsästyksestä. He osaavat myös asiantuntevasti kertoa sen mikä eläin voittaa minkä eläimen taistelussa.

Onneksemme meillä on vielä mahdollisuus tutustua ehtaan ja alkuperäiseen masai-kulttuuriin kun syyskuun safarilla vierailemme masai-kylässä pohjois-Tansaniassa.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

AfriLooks

Vaatteet ovat afrikkalaisten aatteet: sävy sävyyn ja kuosi kuosiin -ajattelu on periytynyt sukupolvelta toiselle, ja sitä soveltavat tehokkaasti kaikki ikäryhmät. Kaupunkikuvassa näkyy usein kaksiosaisia samasta kankaasta tehtyjä räätälin valmistamia asukokonaisuuksia. Kuosit ovat värikkäitä ja vilkkaita, joten kangaskauppa saattaa olla migreenialttiille jännittävä kokemus. Vaikka tarjonta on laaja meidän nirsojen muotoilijoiden on vaikea löytää silmiämme miellyttäviä kankaita.

Tyylien kirjo on häkellyttävä! Afrikkalaisen kulttuurin sanansaattajia löytyy erityisesti aikuisista naisista; tyylin perusilmeeseen kuuluu hameena käytettävät kangat, jotka on varustettu kantaaottavilla suahilinkielisillä lauseilla. Afrikkalaisten rakastama Barack Obama esiintyy säännöllisesti kangoissa ja muissa tuotteissa. Periafrikkalainen miespukeutuja kuuluu usein masai-heimoon ja kääriytyy näinollen skottiruudun tyyliisiin punavoittoisiin kankaisiin.


Amerikkalainen runsaudella mässäily on kantautunut erityisesti nuorten ja mukanuorekkaiden keskuuteen: mitä kimaltavampaa ja huomiotaherättävämpää sitä parempi. Asusteet näyttelevät tärkeää roolia tyylin kokonaisuudessa: isot aurinkolasit ja näyttävät kengät ovat must. Naiset panostavat meikkeihin, kynsiin ja laukkuihin.

Näennäisesti paremmin tienaavat pukumiehet ovat uskollisia tyylilleen, oli lämpötila mikä tahansa.

Naisten panostus hiuksiin on välillä ihailtavaa katseltavaa: peruukit, letit ja hiuslisäkkeet ovat suuressa suosiossa. Vietimme itsekin erään kolmituntisen sunnuntai-iltapäivän kampaajan käsittelyssä. Näytimme parin viikon ajan vähemmän eurooppalaisilta ja keräsimme lukuisia kehuja paikallisilta.


Huono-osaisimmat joutuvat tyytymään niihin vaatteisiin joita tienvarsilta löytyy – tai siltä ainakin näyttää.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Odottamisen ihanuus


Jos tämä reissu ei muuta opeta niin ainakin kärsivällisyyttä, olemme nimittäin joutuneet odottamaan:

Hännystelijöiden häipymistä 5 min
Puskapissapaikkaa 5 min
Paahtoleivän ponnahtamista 5 min
Kynsilakan kuivumista 15 min
Vaihtorahoja 15 min
Elokuvan alkamista 15 min
Kankaan värjäytymistä 15 min
Kokkia 20 min
Vahan sulamista 30 min
Siivoojia 30 min
Dala dalaa 30 min
2pacia 30 min
Ripsien värjäytymistä 30 min
Delfiinikierroskuskia 40 min
Yusteria 10 min suihkusta 40 min
Illallista 50 min
Hämärän tuloa 1 h
Lauttamatkan päättymistä 1 h
Laskua 1 h
Stadionalueelta poispääsyä 1 h
Uikkareiden kuivumista 1 h
Krapulapizzan odotus 2 h
Auringonnousua 3 h
Lautan lähtöä 3 h
Sisustajaäijiä 3 h
Nousuvettä 3 h
Karia autossa 3 h
Sateen loppumista 3 h
Lettien valmistumista 3 h
Junan lähtemistä 4 h
Totooa 5 h
Puhelua 5 h
Unen tuloa 5 h
Aleksia ja Toukkaa 5 h
Maurin lentoonlähtöä 10 h
Junassa paikallaan odotus 16 h
Pyyhkeitä 1 pv
Tien kuivumista 1pv
Kilppareita 1 pv
Oikean jalkapallo-ottelun näyttämistä 2 pv
Vatsan toiminnan normalisoitumista 3 pv
Autoa 3 pv
Mangojen kypsymistä 3 pv
Hiljaisuutta 3 pv
Vessanpöntön täyttymistä 4 pv
Viestiä 6 pv
Inspiraatiota -päiviä
Kiputilojen loppumista -päiviä
Vettä, sähköä, nettiä -päiviä
S-postia -viikkoja
Keittiöpojan häipymistä -vieläkin
Saatanaa -jatkuvasti
Lariamien loppumista -edelleen

tiistai 30. elokuuta 2011

Mambo? (How are things?)



Kiswahili = Itä-Afrikassa käytetty kieli. Se on virallinen kieli Keniassa ja Tansaniassa, ja noin 4,5 miljoonan ihmisen äidinkieli, mutta yli 50 miljoonaa käyttää sitä toisena kielenään. Se kirjoitetaan meille tutuilla aakkosilla, ja ääntäminen lähentelee suomen kielen ääntämistä. Japanilaisten tavoin suahiliin on eksynyt paljon lainauksia englannista.

Mambo? (How are things?) - Poa (Cool), varma vastaus usein kun ei ymmärrä mitään

Suomalaiselle paha moka on mainita että on kuuma (römpsä) jota tulee hoettua paljon päiväntasaajan läheisyydestä johtuvan lämmön vaikutuksesta. Joillekin mahdollisesti tuttu tervehdys on jambo (hello) johon vastataan yleisesti sijambo (I'm fine).

Tervehtiminen ei kuitenkaan ole lainkaan niin yksinkertaista: heti tänne saavuttuamme paikalliset saivat päämme pyörälle tervehtimällä meitä ennalta-arvaamattomilla tavoilla:

Sinulle sanotaan ... Sinä vastaat

Mambo? ... Poa
Mambo vipi? ... Poa vipi
Habari? ... Nzuri/Salama
Hujambo ... Sijambo
Habari za asubuhi? ... Nzuri/Salama
Shikamoo ... Marahaba


Yritämme joka päivä oppia uusi suahilinkielinen sana – yritys hyvä kymmenen.

Esittelemme nyt teille muutaman tilanteen, jossa osaamme jo kommunikoida paikallisella kielellä:

Skenaario #1: Jos ei halua nauttia ruokaansa sormin, on hyvä oppia
Lete uma na kisu. = Please, bring a fork and a knife.

Skenaario #2: Henna haluaa lisää suolaa
Lete chumvi. = Please, bring salt.

Skenaario #3: Joku käy liian tuttavalliseksi
Niache. = Leave me alone.
Nenda. = Go away.
Tulia, simba. = Easy, lion.
Toka
! (jos oikein haluaa olla töykeä, mutta käyetään oikeastaan vain eläimille)

Skenaario #4: Markkinoilla hintaa kysyttyäsi (Ni kiasi gani?) on kaupan kannalta suotavaa päivitellä hintaa, vaikka ei olisikaan mitä hajua tuotteet käyvästä arvosta:

Ni khali sana = Too expensive

Skenaario #5: Istut täyteen ahdetussa daladalassa (bussissa) ja paikallinen 'konnari' aloittaa rahastuksen kilistelemällä kolikoita kämmenellään, on hyvä osata

Nne wazungu = Four white people

Skenaario #6: Emmin on vielä opittava lausahdus
Nimeshiba. = I'm full. (Kätevä, kun tarjoilija luulee sinun olevan sairas, kun et ole kyennyt tyhjentämään lautastasi)

Paikalliset arvostavat suuresti kielellisiä ponnistelujamme. Yleisesti ottaen saa parempaa palvelua ja mahdollisesti paremman hinnan kun yrittää asioida suahiliksi.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Elämän pieniä iloja #3: 'Täällä vartioin minä!'

Emmi:
'Päivänä, jolloin puhelimeni varastettiin astui elämääni uusi tuttavuus. Se hurmasi minut ensi silmäyksellä tuijottamalla tiukasti kohti myyntikojun rivistöstään. Se oli tietenkin pienin lajitovereistaan, vaikkei olekaan kärpäsen kokoinen. Sillä on hurmaavan suipot korvat, kaksi sarvea ja mikä parasta vihainen katse, joka pelottaa pois pahimmamkin lurjuksen. Harkitsinkin vakavasti naamioituvani siihen uhkarohkealla matkallani Sambiaan. Se on tietenkin mustaa ebenpuuta ja sen avonainen suu on valmiina puremaan mikäli tarve vaatii. Suomessa ajattelin ripustaa sen vahtikoiraksi eteiseen karkoittamaan pahan. Minun ja kirahvinaamioni yhteinen matka on alkanut!'

'Free looking, special price, my friend'



Sanni oli hetken aikaa miljonääri: 455 euroa on 1,000,000 Tansanian shillinkiä. Vaikka hinnoissa pyörii isoja lukuja on Tansania suomalaiselle naurettavan halpa: KyAMK:in 2,5 euron Suomessakin edulliseen lounashintaan saa täällä 29 banaania tai 58 kuorittua appelsiinia. Kyllähän täältäkin löytää Suomen hinnoissa pyöriviä ravintoloita jos niissä haluaa rahansa tuhlata, mutta opiskelijoina tietenkin hyödynnämme paikallisten suosimia syöttölöitä. Eurolla saa jo maittavan lounaan ja 50 sentin lisällä juomankin.

Eksoottisten maiden tavoin tinkiminen kuuluu kulttuuriin: markkinoille mennessä kannattaa varautua pitkällä pinnalla ja isolla läjällä pikkurahoja. Hinnan saa parhaimmillaan tingittyä puoleen. Tiukkaa tinkaamisilmettä vaaditaan myös tuktukien hintaneuvotteluissa. Paikallisella bussilla eli daladalalla voi liikkua noin 15 sentin matkahintaan.

Oman varallisuuden illuusiota voi pönkittää myös baarissa, jossa kuka tahansa voi tarjota kaikille kierroksen: kalja tai drinkki maksaa täällä 1,500Tsh eli 70 senttiä.

Tämän edullisuuden keskellä jaksamme kummastella asumiskulujamme sillä päivävuokramme lähentelee 25 euroa.

Vaikka täällä onkin edullista niin yritämme vähän budjetoida, ettei ikäviä yllätyksiä tule, ja jotta voimme toteuttaa suunnittelemamme retket. Viikonloppuisin kuitenkin hölläämme lompakonnyörejä, ja saatamme käydä hotellien ylläpitämillä rannoilla. Sisäänpääsyyn ja lounaaseen voi varata 20,000Tsh joka on noin 9 euroa.

Kunhan ei anna edullisten hintojen hullaannuttaa itseään, voi opiskelijakin elää täällä aika leveästi.

torstai 11. elokuuta 2011

Elämän pieniä iloja #1: 'Suuren urheilujuhlan tuntua'

Reetta:
'Yksi toiveeni toteutui eräänä kauniina aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Kyseessä oli jalkapallo-ottelu, paikallinen finaalitaisto, jota lähdimme riemulla seuraamaan. Me n. 30 innokasta hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kohti Dar es Salaamin keskustaa... Jo matkalla stadionille yksi seurueemme paikallisista osti lipun joukkueensa väreissä suoraan bussin ikkunasta. Saavuttuamme stadionalueelle, juuri ennen bussin rantautumista, yksi meistä mzunguistakin intoutui ostamaan fanipaidan ikkunasta.


Meitä varoiteltiin kovasti rosvoista, ja kaikki kuljimmekin kiltisti jonossa laukkujamme tiukasti halaillen yli 60 tuhatta ihmistä vetävälle stadionille. Ryhmityimme istumaan tulikuumiin penkkeihin vihreäpaitaisten paikallisten Yanga-fanien viereen. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, eikä tuulen virekään tullut helpottamaan janoisten sankareiden oloa...


Katsomoon tultiin onneksi myymään virvokkeita ja jäätelöä. Paikalliset paitamyyjät tienasivat omaisuuden kun iso osa porukastamme halusi itselleen Yanga-fanipaidan. Pientä hämminkiäkin ostoksista koitui kun joku toinen paitamyyjä oli napannut rahat toisen myymästä paidasta. Rauhan takaamiseksi sovittiin että maksetaan yhdessä yksi ylimääräinen paita niin homma on selvä, rahallahan siitä selvittiin... Paitojen hinta oli huimat 4,50€.


Itse peli oli mukavan vaihtelevaa ja viihdearvoakin löytyi; Paljon hataria haltuunottoja, muutamia naurettavia filmauksia, toivottomia syöttöjä ja maalivahtien malttamattomia maalipotkuja. Maaleja vaan kaivattiin, ja jatkoerän toisella puolikkaalla toiveeseemme vihdoin vastattiiin... Yanga teki hyvän painostuksen päätteeksi ansaitun maalin. Laulu ja tanssi raikasi meidän katsomonpuolikkaassa ja 'soihtujakin' näkyi syttyvän. Menossa oli jotain käsinkosketeltavaa... suuren urheilujuhlan tuntua. Ja Yanga voitti.


Viimeiset jännityksen hetket koettiin bussissa matkalla pois stadionalueelta. Hienosti sinne ehjinä selvittyämme, saimme kokea paikallisten fanien riemua bussin ulkopuolella. Ikkunat oli pakko laittaa kiinni, ettei kukaan pyrkisi niistä sisään. Ikkunoita hakkailtiin, rämisteltiin ja pussailtiin... Se oli kaikessa koomisuudessaan hieman pelottavaa. Oli hetken olo kuin akvaariokalalla kun meitä pällisteltiin ja meille huudeltiin. Kokemuksena reissu oli mieleenpainuva ja jännittävä, lähtisin koska tahansa uudelleen matkaan!'

tiistai 2. elokuuta 2011

Zanzibar - Kosketus Dar Es Salaamin ulkopuoliseen Tansaniaan

Reput pakattuina pomppasimme ylös ennen auringonnousua. Reipas taksikuskimmekin oli etuajassa, ja matka satamaan taittui suunniteltua nopeammin. Perillä meidät äkkäsi liiankin innokas joukko häiritsevän avuliaita miehiä. Pidimme pintamme ja löysimmekin itsemme oikeasta lipunmyynnistä ostamasta oikeita lippuja. Tiskille päästyämme meille selvisi että lähtömme olikin jo myyty täyteen. Ostimme ykkösluokan liput, joka oli ainut keinomme mahtua edes seuraavaan lauttaan. Laihaksi lohduksi saimme veloituksetta teetä ja määrittelemättömän vehnäpalluran. Kuuman teen kanssa sohlatessaan Henna onnistui nakkaamaan omansa edessä istuvan naisen tuolin alle. Kolmen tunnin luppoajan hyödynsimme töitä tehden, torkkuen ja tv:tä seuraten. Meitä viihdyttivät CNN:n uutiset ja Gospel TV. Siirtyminen laivaan ei tuottanut enää suurempaa tuskaa, ja koimme valaistuksen astuessamme ensimmäiseen luokkaan. Kylmänä puhaltava ilmastointi ja liki makuuasentoon ojentuvat tuolit ruhtinaallisella jalkatilalla pitivät meidät tyytyväisesti unen ja valveen rajamailla koko kahden tunnin merimatkan ajan.

Järjestömme Sansibarin team leader oli jo meitä portilla vastassa kuskin kanssa. Pääsimmekin jouhevasti vapaaehtoisten talolle hoitamaan retkijärjestelyt. Toiselle puolelle saarta matkamme taittui Tupacin epätaksin kyydissä kohtuuhinnalla. Pienen metsästyksen jälkeen löysimme majapaikkamme ja suuntasimme kuoppaisille hiekkateille etsien houkuttelevaa lounaspaikkaa. Päädyimme viihtyisälle 'hotellin sisäpihalle', jossa tapasimme Mr. Barbequen ja hänen keittiötiiminsä. Illallinen oli oikea dinner and show kun kokki viihdytti meitä tarinoillaan. Ruoka maittoi ja juomatkin olivat ihanan viileitä. Saimme kutsun illan mahtaviin grillibileisiin, johon päätimme yhteistuumin kuitenkin jättää osallistumatta. Vietimme illan guest housella Bible Quiz:in ja I-have-never:in merkeissä.




Hyvin nukutun yön jälkeen hedelmäntäyteinen aamiainen yllätti meidät positiivisesti. Meidät saatettiin läheisen ökyhotellin rantaan sovittamaan räpylöitä ja aina niin fiksun näköisiä snorkkeleita. Hyppäsimme muun turistijoukon kanssa paattiin määränpäänä Mnemba islandin koralliriutat. Hämmentävän turkoosissa vedessä tutustuimme lehtikaloihin, meritähtiin, sähkönsiniseen meduusaan, kynttiläkaloihin ja aivoa muistuttaviin koralleihin. Monet ihanan värikkäät kalat jäivät harmiksemme tunnistamatta, vaikka yksi maistelikin Reetan sormea. Lounasajan lähestyessä kaikki muut istuivat jo veneessä odottaen Hennaa ja Reettaa, jotka autuaan tietämättöminä vielä pällistelivät aaltojenalaisia aarteita. Sannin ja Emmin ansiosta heidät tajuttiin kuitenkin noukkia kyytiin ennen lähtöä.


Herkullinen lounas tarjoiltiin läheisellä rannalla, jonka jälkeen purkkimme suuntasi takaisin hotellin rantaan. Paluumatka kesti sen verran kauan että olimme taas nälkäisiä maihin päästyämme. Kärpästen kansoittamassa ruokapaikassa aterioituamme suuntasimme taas Tupacin epätaksin kyydissä Stone Towniin.

Aamiainen uudessa viihtyisässä majapaikassamme jäi väliin kohtuuttoman aikaisen herätyksen johdosta. Uskaltauduimme Stone Townin vielä pimeille kujille suunnistaessamme vapaaehtoistalolle. Puoli tuntia seikkailtuamme löysimme itsemme Intian valtameren rannalta, jolloin saimme huojentavan puhelun jonka turvin löysimme perille. Muita retkeläisiä odotellessamme saimme aamupalaa, ja pian istuimmekin jo minibussissa matkalla rannalle jolta delfiinikierroksen oli määrä alkaa. Pakkauduimme snorklausvälineiden kanssa pieneen moottoriveneeseen. Suuntasimme tyrskyihin jossa meitä ikäänkuin odotti parvi delfiinejä. Emme kauaa ehtineet ihailla merinisäkkäiden uimista kun meitä jo käskettiin hyppäämään niiden eteen. 'Look down' ja 'swim fast' -kehoitusten kaikuessa korvissamme räpiköimme suolaisissa aalloissa yrittäen nähdä edes vilauksen ohikiitävistä eväkkäistä. Pian meidät kutsuttiin takaisin veneeseen, jonka jälkeen seurasimme delfiinejä ja hyppäsimme veteen taas, ja taas, ja taas...


Kun aallokko oli tehnyt Hennan jo merisairaaksi, havaitsimme kauempana valaan. Päätimme uhohtaa delfiinit ja siirtyä lähemmäs seuraamaan tämän jättiläisen liikkeitä. Valas halusi selkeästi esiintyä meille, sillä hän teki pari henkeäsalpaavaa hyppyä ja pyrstönnostoa, mutta katosi sitten syvyyksiin. Haltioituneina näkemästämme päätimme siirtyä takaisin rantaan. Matkalla Stone Towniin saimme mahdollisuuden pistäytyä apinoiden suojelualueella, jossa tapasimmekin muutaman kädellisen serkun, ja saimme opastetun kierroksen mangrovesuolla.



Kotiuduttamme hotellille päätimme laittautua ja suunnata meille suositeltuun italialaiseen ravintolaan. Kehut olivatkin kohdallaan ja ruoka oli erinomaista. Nautimme usean ruokalajin illallisen merinäköalan äärellä seuraten paikallisten jalkapallotaistoa.



Seuraavana aamuna saimme nukkua hieman pidempään, ja ehdimme tankata aamiaisen. Porhalsimme minibussilla mausteviljelmille. Autosta ulostautuessamme Hennan hätkähdytti hameen alle pyrkivä suuri harmaa hämähäkki. Pian otus kuitenkin pakeni auton alle karkuun Hennan polkevia sandaaleja. Opas piti meille saarnaa metsikön monimuotoisista kasveista, mutta meitä kiinnosti enemmän pensaan oksassa roikkuva vihreä käärme. Mausteet kiinnostivat meitä kuitenkin sen verran että ötökkähavaintojen lomassa omaksuimme paljon informaatiota Sansibarin mausteista. Maistelimme empimättä kaikkea mitä tarjottiin, ja maut miellyttivät meitä siinä määrin että päädyimme parveilemaan maustekojulle kierroksen lopussa. Kierrokseen kuului vielä paikallisten valmistama maittava mausteinen lounas.





Maustepäivä oli pulkassa ja retkikunta kylläinen, joten oli aika suunnata pienen shoppailun jälkeen paluulautalle. Länsimainen ahneus iski, ja päädyimme matkustamaan premium-luokassa, mikä kostautui liian tehokkaana ilmastointina. Hävyttömän ruuhkaisella taksimatkalla kärsimme nestehukasta ja kyltymättömistä verenimijöistä, mutta Sansibarin ranta-aallot siinsivät edelleen silmissämme.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Raskaan työn raatajat #1: 'Launch albam'

Koska olemme täällä virallisesti työharjoittelussa, oletetaan meidän saavan täällä jotain aikaankin. Ensimmäiseksi projektiksi meille annettiin järjestön tuottaman konsertin somistus. Lähtökohtaisesti meille annettiin vapaat kädet eikä budjetistakaan ollut siinä vaiheessa tietoa.

Tuotimme paljon luonnoksia ja esityskuvia, ja esittelimme ideoitamme päätösvaltaisemmille tahoille. Suunnitelmiamme ei teilattu missään vaiheessa, ainoastaan (salassa pidetty) budjetti rajoitti ideoidemme toteuttamista.

Aloitimme urakan sinnikkäällä ruukkujen ja maalaustarvikkeiden metsästämisellä. Vaikeuksien jälkeen saimme lopulta raahattua kahdeksan suurta ruukkua asuntolalle maalausta odottamaan. Suunnitelmien valmistuttua vietimme useamman päivän ulkona maalaillen savitörppöjämme.


Ruukkujen valmistuttua kartoitimme jälleen tilannetta ja tiedustelimme josko olisi mahdollista tehdä uusia hankintoja. Olimme tehneet kattavan listan tarvittavista tuotteista määrineen ja ominaisuuksineen.

Noin viikkoa ennen konserttia saimme tiedon ettemme ole yksin konsertin visuaalisten pulmien äärellä: paikallinen miespoppoo oli hommattu samaan hommaan kuin mekin. Mielenkiintoista tässä oli se etteivät hekään tienneet meistä. Oli aika sopia tapaaminen, joka järjestyikin päivässä.

Matkustimme haastatteluun matkalla olevien, pilveä pössyttelevien muusikoiden kyydissä konserttihallille. Muutaman vartin odottelun jälkeen sisustajahemmotkin saapuivat paikalle, ja esittelimme toisillemme suunnitelmiamme jotka olivat yleisilmeiltään samanlaiset. Sovimme että herrat voivat hoitaa suurilinjaisemman somistuksen (koska heillä on kokemusta ja suhteita), ja me huolehdimme hienosäädöstä.


Tästä rohkaistuneina saimme järjestettyä itsellemme auton, kuskin ja odotuksen jälkeen tukon rahaa loppuihin hankintoihin. Kuskimme apu oli korvaamatonta, ja saimme hankittua kaiken tarvitsemamme yhdellä ostosreissulla. Paikalliset rautakaupparojua sun muuta myyvät kojut ovat aarreaittoja!

Mukaamme lähti:

- paksua oranssia köyttä
- kiinnitystarvikkeita
- koristevaloja
- siivousvälineitä (jotain syystä meille nakitettiin niidenkin hankkiminen)
- hyttysverkkoja
- metreittäin kangasta
- kreppipaperia
- palmukasveja

Konserttiaamuna menimme jännittyneinä katsomaan poikien aikaansaannoksia. Paikalla ei ollut yhtään englanninkielentaitoista ihmistä, joten valmistelimme itsenäisesti oman osuutemme. Joskus iltapäivällä somistajakollegamme saapuivat iloksemme paikalle, jolloin pääsimme heidän avullaan delegoimaan ripustus- ja valojenviritystoimet osaaville käsille. Kokonaisuus alkoi hahmottua, ja jätimme lopputuloksen halutunlaisen toteutumisen paikallisten harteille.




Seuraavan kerran saavuimme viimeisteltyyn ja kauniisti valaistuun konserttihalliin muiden vapaaehtoisten kanssa valmiina vastaanottamaan musikaalisen ilotulituksen – joka valitettavasti jäi vähän vaisuksi. Lisäksi markkinointi ei ilmeisesti ollut toiminut, sillä väkeä tuli todella vähän. Olimme kuitenkin hoitaneet hommamme hyvin, mistä olimme iloisia. Ainakin konsertin visuaalinen puoli oli hoidettu mallikkaasti! Hyvin tehdyn työn jälkeen tunsimme ansaitsevamme pian alkavan Sansibarin loman.


lauantai 30. heinäkuuta 2011

Sattuipa kerran #2: 'Kangastuksia'

Henna:
'Me kaikki syödään Lariamia että vältyttäs malarialta. Meitä oltiin kyllä varotettu mahollisista haittavaikutuksista, joihin kuuluu huimauksen ja painajaisten lisäksi psykoosi ja aistiharhat. Itelleni on tullu vaan huimausta, mutta Sanni sai kokea meflokiinin pimiän puolen aika pahalla tavalla: yks yö herätiin kaikki siihen että Sanni huutaa “Meidän huoneessa on joku!”. Se oli ihan satavarma että meijän ovella seiso joku nainen tuijottamassa meitä. Eihän siellä kettään ollu, mutta oli kyllä kamalin herätys aikoihin'

Sattuipa kerran #1: 'Itku pitkästä ilosta'


Emmi:
'Olimme palaamassa uuvuttavalta, mutta antoisalta ostosreissulta Mwengestä. Olin tyytyväinen ostamiini tuliaisiin ja mieleni oli liiankin levollinen. Istuin pakettiauton ikkunapaikalla ehkä aavistuksen verran väsyneenä ja päätin katsoa puhelimeeni saapuneet viestit. Saavuimme juuri ruuhkaiseen mutkaan, jolloin auto joutui hidastamaan vauhtiaan. Keskityin lukemaan Antilta saamaani viestiä. Äkkiä ja arvaamatta tunsin, kun joku tarttui puhelimeeni. Yritin puristaa sitä, mutta hävisin taistelun. Viimeinen näky rakkaasta puhelimestani oli lohduton. Lurjus katosi kojujen väliin puhelin kädessään. Olin äimistynyt ja tunsin oloni tyhmäksi länsimaalaiseksi turistiksi. Muut lohduttivat kertomalla tarinoita menetetyistä tavaroistaan. Loppujen lopuksi ajateltuna, puhelin oli vanha ja melkein hajoamispisteessä jo ennen matkaa. Tunnearvo oli siis suurempi kuin rahallinen. Muutaman päivän kärsittyäni ostin uuden puhelimen 14 eurolla eräästä katukaupasta. Kommunikointi Tansaniasta jatkuu'

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Korallisaari






Apinaorkesteri

Tansanian luonto on monelle tuttu moninaisten luontodokumenttien kautta; leijonien ja muiden eksoottisten eläinten edesottamuksia seurataan ahkerasti kotisohvilta. Legendaariset luonnonpuistot ovat meiltä toistaiseksi näkemättä, mutta olemme jo tehneet mieltä ylentäviä eläinhavaintoja.


Suomalaisellekin arkisiin eläimiin törmää päivittäin:

- Tansanialainen versio vastaan vaeltavista päiväkotiryhmistä ovat lehmistä ja pässeistä koostuvat katraat, joita opastavat kepein varustetut paimenet. Ryhmään kuuluu yleensä myös haikaramaisia lintuja.
- Pihapiiriämme kansoittavat nälkäiset – jopa nälkiintyneet – lyhytkarvaiset, kirjavat kissat. Joku onneton kissaemo on mahdollisesti nälän sekoittamana hylännyt oman poikueensa, jota nyt team leaderimme ruokkivat.
- Henna teki juhannuksena ilokseen myös havainnon afrikkalaisesta kääpiösiilistä takapihallamme.
- Kissoille seuraa pitävät kukot ja heidän kanahaareminsa. Nämä siivekkäät myös toimivat herätyskelloinamme.
- Emmin mieltä ovat lämmittäneet hämärällä loikkivat Saku-sammakot.


Tähän asti hienoimpia tuttavuuksiamme ovat rannalle johtavalla tiellä eräässä puussa ajoittain chillaavat pienet kädelliset, joihin olemme pariin otteeseen törmänneet.

Rannalle päästyämme havainnoimme kivien välejä ja niissä asustavia rapuja ja liskoja. Ravut ovat myös kaivaneet hiekkaan lukuisia koloja, joita edelleen jaksamme kummastella.

Jos tohtii kastaa jalkansa Intian valtameren suolaiseen veteen, saattaa kohdata merisiilin, ellei katso mihin astuu. Toistaiseksi ainoastaan Henna on joutunut tekemään lähempää tuttavuutta kyseisten piikikkäiden kanssa.


Fauna top-3:
Reetta: 1.apinat 2.pikkukittat 3.kilit
Emmi: 1.apinat 2.sammakot 3.kissat
Henna: 1.apinat 2.nelivarvassiili 3.lepakko

Wish list:
- kilpikonnat ja delfiinit
- The Big Five
- kirahvit ja seeprat
- buffadderi (Henna)
- värikkäitä lintuja
- lisää kädellisiä serkkuja

Fear list:
- meduusat
- velhokalat
- rauskut
- hait


Kattavampaa eläinhavainnointia tulemme tekemään erityisesti safarilla, josta pääsemme nauttimaan syyskuussa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kulinaristiset kummajaiset


Olemme tehneet parhaamme sivistääksemme itseämme paikallisen ruoan saralla. Jo pelkästään asuntolalla tarjottava ruoka on Tansanialaiseen tapaan valmistettu ja joka kerta erilaista. Olemme kuitenkin lounastaneet paljon kotimuuriemme ulkopuolella.

Suosikiksemme on noussut lähikuppilan chips mayai, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on paksuhko munakas, jossa on ranskalaisia perunoita. Viherpiiperöllemme Hennalle chips mayai on tällä hetkellä tärkein proteiininlähde. Ranskismunakkaan etuna on myös sen edullinen hinta, noin. 0,90€.

Reetan kerran erehdyksissä tilaama supu ya kuku (eli kanakeitto) osoittautui kulholliseksi kanaliemikeittoa ja mediumiksi keitetyksi siivekkään koiveksi.

Koska paikalliset käyttävät aikansa tehokkaasti, tuntuu herkkusienikeitto tulevan suoraan pussista.

Pitsaa Tansaniassa osataan tehdä. Kaupan päällisiksi asiakas saa seurata koko kahden tunnin vamistusprosessia omasta pöydästään – kaikki tämä sillä ehdolla, että kokki viitsiytynyt paikalle.

Katukauppiaat noudattavat taidokkaasti kolmen sekunnin sääntöä, ja noukkivat pudonneet maissintähkät nopeasti takaisin grilliin.

Kaupoista voi halutessaan hakea virvoitusjuomia, suklaata ja vaihtelevan laatuisia sipsejä. Reetta itkee light-juomien perään: erityisesti coke zero rauhoittaisi vieroitusoireisen mieltä.

Henna saa vitamiininsa purkista, mutta muuten ruokavalio on köyhynyt merkittävästi kaikilla.

Emmiä toisinaan hävettävät hänen ravintoloissa jättämänsä ruoantähteet. Mainittakoon kuitenkin, että toisen jättämä ruoka on toiselle (kissoille) aarre.

Kävimme juhannuksena suomalaisten kesken kiinalaisessa ravintolassa, joka oli käsittämättömän ajomatkan päässä. Meidät johdatettiin tiiviiseen kabinettitilaan, jossa meitä odotti pyöreä pöytä pyörivällä lasialustalla. Erinsorttisia ruokia alkoi ilmestyä alustalle, jolta yritimme parhaamme mukaan noukkia puikoilla ruokaa. Noin yhdeksän euron hinta (/hlö) on paikalliseen tasoon nähden korkea. Ruoka oli kuitenkin maukasta ja sitä oli riittävästi kaikille.

Emme vielä ole tohtineet tilata kaikkia menuista löytämiämme annoksia. Ruoan tilaamista hankaloittaa myös se, että kaikissa ravintoloissa ei käytetä ruokalistoja. Jahka saamme kartutettua sanavarastoamme, aiomme kokeilla myös uusiakin pöperöitä.

Ihmiset väriin katsomatta


Ensin pala itsestämme:

Esittelyssä Emmi “seurapiirihai”,”raharumpu”. Eläköityneen sirkustaiteilijan viisaus ja joustavuus rauhoittaa meidätkin. Positiivisuus pulppuaa suoraan sydämestä.
Ihminen on laumaeläin, mutta lopulta aina yksin.”

Henna “hauska”, “meddelande”, “pumpulinami”, “epäluotettava ennustaja” on sietämättömän tyytyväinen kaikkeen. Kauneudenhoito kannattaa, sillä Henna nauttii paikallisten huomiosta.
Haluan polkevalta jäätelömieheltä tuuttia.”

Reetta “runsaudensarvi”,”putkimies” rakastaa aamuja ja toimii sihteerinämme. Aina yhtä vastaanottavainen lentäville hyönteisille. Reetan matkalaukusta löytyy mitä ikinä tarvitsemmekaan.
Amppareista tulee kavereita, niihin tutustuu parhaiten maistamalla.”

Räkänaurut kanssamme jakaa Jyväskylän oma tyttö Sanni “limainen hippi”, “putkimies 2”. Vaikka Sanni on ainoan pehmeän patjan haltija, hän on päässyt lähimmäs hidasta kuolemaa. Koska hänellä on kyky nukkua toinen silmä raollaan, tulevat kaikki yölliset tunkeutujat takuulla huomatuksi -olivat ne sitten aitoja tai ei.
Voi ei, vielä tunti ennen kun baari aukeaa.”

Huoneemme vieraileva tähti Tanja “haisuli” ei kestä meitä kahta viikoa kauempaa.

Hotellimme asukkaat:

Erityismaininnan ansitsee keittiöpoika varjoisilta kujilta. Hän on aina läsnä, halusit tai et! Pimeässä kiiluvat silmät ja hammasrivi vartioivat meitä parvekkeemme alla.
Heeennnaaaa nice dreeeess.”

Joukostamme löytyy brittejä, saksalaisia, hollantilaisia, pohjois-amerikkalaisia, tanskalaisia ja pieni liuta meitä suomalaisia. Ikähaarukka on 17-30 -kärpäsenä keitossa veteraani Reino. Hän on aina valmis jakamaan elämänviisauksia nuoremmilleen, minkä nyt juhannusheiloiltaan ehtii.

Poikkeuksellisen mukavia tuttavuuksia Sannin lisäksikin on tavattu. Paikalliset ihmiset toivottavat meidät tervetulleeksi metsiinsä, koteihinsa, baareihinsa ja hämyisiin kauppakojuihinsa. Paikalliset arvostavat perinteisiä viestintämuotoja, kuten etanapostia, tulkitsemattomia katseita ja kehonkieltä. Sannille on omakätisesti ojennettu kattavalla kontaktilistalla varustettu rakkauskirje. Me muut raukat vielä odottelemme omiamme. Romantiikan nälkäisille tiedoksi: (meillä ikävöimme Henna P.:tä) kaikki sutinan suuntaiset tilanteet on havaittu hotellimme asukkaiden kesken - ellei meillä ole jäänyt jotain huomaamatta.

Kokit eivät turhaan tuhlaa aikaansa odottelemalla satunnaisia asiakkaita saapuvaksi ravintoloihinsa. Tarjoilijat pitävät meitä jännityksessä sekä tarjoiltavan ruoan, että laskun loppusumman suhteen. Julkisten kulkuneuvojen kuljettajien lähenevä eläkeikä näkyy hitaampana vauhtina ja pidempänä reaktioaikana. Nuoruudeninnolla paahtavat 15-kesäiset tuk-tuk-kuskit ovat toista maata.

Jos julkeaa uhmata korkeampien tahojen antamia turvallisuuusohjeita ja jättää ovensa lukitsematta, sandaalit vartioimatta tai laskee kameran hetkeksi silmistään saa pian huomata olevansa vähintään yhtä esinettä köyhempi. Uskaliaimmat pitkäkyntiset hiipivät yön turvin pahaa aavistamattomien lääkehoureisten nukkuvien vapaaehtoisten huoneisiin.

Loppujen lopuksi lyhin matka kahden ihmisen välillä on hymy, jota ei täällä kuotenkaan kannata ihan jokaiselle suoda.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Viiden tähden hotelli



Heräämme aamuisin kukon lauluun. Tosi kiva. Turpa kiinni kukko! Nukumme kerrossängyissä vaahtomuovipatjoilla, jotka ovat painuneet keskeltä kuopalle. Verkot pitävät moskiitot loitolla, jos ne muistaa työntää reunoista patjan alle, eikä niissä ole reikiä.

Kylpyhuone on hyvinkin vaatimaton. Vessanpönttö toimii. Käsienpesuallas toimii, lämmintä vettä sieltä ei tule. Suihkumme on kehityskelpoinen: painetta saisi olla lisää, ja lämmin vesi olisi luksusta. Ammeeseen emme ole uskaltaneet edes mennä, sillä sen alla todennäköisesti asuu joku ja pohjassa on reikä. Lukko sentään toimii, kuhan sitä osaa käyttää.

Kyllä meillä parvekekin on. Kuivatamme siellä pyykkiä ja isännöimme satunnaisia kuoriaisvieraita.

Sähkön epäsäännöllinen toiminta tuo päiviimme lisäjännitystä. Niinä kauniina hetkinä kun saamme nauttia sen läsnäolosta, voimme tuntea tuulettimen hengähdyksen.

Vuodevaatteet vaihdetaan perjantaisin, ja lattiat mopataan säännöllisen epäsäännöllisesti.

Erityisesti Emmi on läheisissä väleissä muurahaisarmeijan kanssa, joka lymyilee nurkissamme odottaen putoilevia ruoanmuruja. Joukot lisäksi tekevät säännöllisiä hyökkäyksiä ruokapakkauksiin. Myös hammasharjat kiinnostavat heitä kovasti, jostain syystä.

Laskeuduttuamme kolmannen kerroksen kattohuoneistostamme aamiaiskatokselle, tervehdimme vapaaehtoiskollegojamme ja muutamaa kymmentä ampiaista, jotka liittyvät seuraamme paikallisten esilleasettamaan aamiaispöytään. Tarjolla on paikallista mausteista teetä ja pikakahvia. Yleensä löytyy yhdensorttista hedelmää ja paahtoleipää, jonka voi päälystää hillolla, margariinilla tai maapähkinävoilla. Joinain aamuina saamme munaa, kovaksi keitettynä tai kokkelin muodossa.

Aamiaisen jälkeen siirrymme huoneisiimme tai yleiseen oleskelutilaan suunnittelemaan päivän rientoja.

Halukkaille on yhdeltä tarjolla 2,000 shillingin (0,88€) lounas vaihtelevalla menulla.

Iltahämärän laskeuduttua kokoonnumme kaikki yhteiselle ehtoolle (sähköttöminä iltoina kynttiläillalliselle). Tarjoiltuamme jätteemme pimeässä odottaneille kissoille, nautimme kansainvälisestä seurasta paikallisen äänekkään radiomusiikin ja toisinaan pelien merkeissä.

Kylläisinä siirrymme yöpuhteille - toiset peläten Lariamin (malarianestolääke) värittämiä painajaisia, toiset tuudittautuen heinäsirkkojen sinfoniettaan.

Emmi, Henna ja Reetta