Ensin pala itsestämme:
Esittelyssä Emmi “seurapiirihai”,”raharumpu”. Eläköityneen sirkustaiteilijan viisaus ja joustavuus rauhoittaa meidätkin. Positiivisuus pulppuaa suoraan sydämestä.
“Ihminen on laumaeläin, mutta lopulta aina yksin.”
Henna “hauska”, “meddelande”, “pumpulinami”, “epäluotettava ennustaja” on sietämättömän tyytyväinen kaikkeen. Kauneudenhoito kannattaa, sillä Henna nauttii paikallisten huomiosta.
“Haluan polkevalta jäätelömieheltä tuuttia.”
Reetta “runsaudensarvi”,”putkimies” rakastaa aamuja ja toimii sihteerinämme. Aina yhtä vastaanottavainen lentäville hyönteisille. Reetan matkalaukusta löytyy mitä ikinä tarvitsemmekaan.
“Amppareista tulee kavereita, niihin tutustuu parhaiten maistamalla.”
Räkänaurut kanssamme jakaa Jyväskylän oma tyttö Sanni “limainen hippi”, “putkimies 2”. Vaikka Sanni on ainoan pehmeän patjan haltija, hän on päässyt lähimmäs hidasta kuolemaa. Koska hänellä on kyky nukkua toinen silmä raollaan, tulevat kaikki yölliset tunkeutujat takuulla huomatuksi -olivat ne sitten aitoja tai ei.
“Voi ei, vielä tunti ennen kun baari aukeaa.”
Huoneemme vieraileva tähti Tanja “haisuli” ei kestä meitä kahta viikoa kauempaa.
Hotellimme asukkaat:
Erityismaininnan ansitsee keittiöpoika varjoisilta kujilta. Hän on aina läsnä, halusit tai et! Pimeässä kiiluvat silmät ja hammasrivi vartioivat meitä parvekkeemme alla.
“Heeennnaaaa nice dreeeess.”
Joukostamme löytyy brittejä, saksalaisia, hollantilaisia, pohjois-amerikkalaisia, tanskalaisia ja pieni liuta meitä suomalaisia. Ikähaarukka on 17-30 -kärpäsenä keitossa veteraani Reino. Hän on aina valmis jakamaan elämänviisauksia nuoremmilleen, minkä nyt juhannusheiloiltaan ehtii.
Poikkeuksellisen mukavia tuttavuuksia Sannin lisäksikin on tavattu. Paikalliset ihmiset toivottavat meidät tervetulleeksi metsiinsä, koteihinsa, baareihinsa ja hämyisiin kauppakojuihinsa. Paikalliset arvostavat perinteisiä viestintämuotoja, kuten etanapostia, tulkitsemattomia katseita ja kehonkieltä. Sannille on omakätisesti ojennettu kattavalla kontaktilistalla varustettu rakkauskirje. Me muut raukat vielä odottelemme omiamme. Romantiikan nälkäisille tiedoksi: (meillä ikävöimme Henna P.:tä) kaikki sutinan suuntaiset tilanteet on havaittu hotellimme asukkaiden kesken - ellei meillä ole jäänyt jotain huomaamatta.
Kokit eivät turhaan tuhlaa aikaansa odottelemalla satunnaisia asiakkaita saapuvaksi ravintoloihinsa. Tarjoilijat pitävät meitä jännityksessä sekä tarjoiltavan ruoan, että laskun loppusumman suhteen. Julkisten kulkuneuvojen kuljettajien lähenevä eläkeikä näkyy hitaampana vauhtina ja pidempänä reaktioaikana. Nuoruudeninnolla paahtavat 15-kesäiset tuk-tuk-kuskit ovat toista maata.
Jos julkeaa uhmata korkeampien tahojen antamia turvallisuuusohjeita ja jättää ovensa lukitsematta, sandaalit vartioimatta tai laskee kameran hetkeksi silmistään saa pian huomata olevansa vähintään yhtä esinettä köyhempi. Uskaliaimmat pitkäkyntiset hiipivät yön turvin pahaa aavistamattomien lääkehoureisten nukkuvien vapaaehtoisten huoneisiin.
Loppujen lopuksi lyhin matka kahden ihmisen välillä on hymy, jota ei täällä kuotenkaan kannata ihan jokaiselle suoda.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti